29.11.2011

Myrtit

Neuloin lapaset (taas) Islalle, jota myös Myrtiksi sanotaan. Tai mie sanon, kun olisin sen tahtonut toiseksi nimeksi, mutta mies ei nimelle oikein lämmennyt. Mutta meidän pikkuinen Myrtti tuo neiti silti on :) Olkoon se sitten lempinimi.

Lähdin tekemään lapasia niin, että ensin valitsin langat. Tahdoin käyttää ranteeseen raitaa ja kämmenosaan yksiväristä. Tahdoin ranteen raidat pituussuuntaan, joten neuloin 20 silmukalla ainaoikeaa 52krs, sitten päättelin ja poimin 28s toisesta reunasta. Niillä sitten neuloin loput lapasesta ihan tavallisesti, peukalokiilalla ja leveällä nauhakavennuksella. Koko on noin 90cm, ja miun mielestä näistä tuli ihan supernätit lapaset :) Lankoina siis seiskaveikkaa raitana ja yksivärisenä. Ainaoikeinneule tuossa ranteessa antaa myös kivasti joustoa puettaessa, mutta pysyy silti napakasti päällä.











27.11.2011

Angry birds -kakku

Kummipojan synttärikakku, toiveena oli tuo punainen Angry bird :)
Sienikakkupohja, väleissä vadelmamarmeladia ja suklaa-vispi-tuorejuusto-seosta. Pursotukset ovat kaakaolla värjättyä flora vispiä. Koristeet marsipaania ja sokerimassaa.




Sitten vielä kuvapäivitykset mun murusista <3
Viikko on mennyt sairastaessa. Ella on ollut kuumeessa alkuviikon, sitten oli hetki väliä ja nyt Isla kuumeilee. Ahdilla on myös yskää ja lämpöä. Kävin juuri apteekista hakemassa lisää troppeja, jospa alkaisi helpottamaan. Mutta aina pitää jotain positiivistakin löytää; lapset ovat ensimmäistä kertaa kipeänä tänä syksynä! Pitkälle selvittiin ilman flunssia :)








17.11.2011

Lapaset Islalle

No nyt on Islallakin uudet lapaset :)
Lankana Austermann step, puikot nro 3 ja ohje omasta päästä.
Näiden koko on varmaankin noin 90cm.

Pakko sanoa, että vaikka en yleensä pidä punaisesta väristä erityisen paljon, tämä lanka on melkein täydellistä väreiltään. Ja sitä jäi vielä paljon, joten sukat teen siitä sitten jossain vaiheessa. Kun ne sata muuta mielessä olevaa projektia on ensin tehty.. Kaipaan ehdottomasti lisää aikaa käsitöille :)









Sitten sen verran supinaa tekeillä olevasta työstä, että olen koukussa koukkuamiseen :D Ja lapasia on nyt tulossa useammatkin. Ja vielä kaipaan vinkkejä TISKIRÄTTEIHIN, mitkä langat sopivat niihin parhaiten ja mitäs kivoja malleja tiedätte? Rätteja ajattelin neuloa keittiöön, eli langan täytyy olla nopeasti kuivuvaa.

13.11.2011

Hirveä kakku

Mukavaa Isäinpäivää!

Tämä kakku viedään mukanamme oman isäni luo, kun lähdemme illalla sinne hirvikeitolle herkuttelemaan. Kakussa on suklaakakkupohja, välissä mansikkahilloa ja mansikkakermaa, päällä kermavaahtoa ja sokerimassaa, sivuilla kaakaolla värjättyä kermavaahtoa. Hirvikoriste on marsipaania, jota myös värjäilin kaakaojauheella :) Alunperin hirven alle piti tulla ihan valkea sokerimassapinta, mutta sitä olikin niin pieni pala jäljellä, ettei riittänyt. Sekoitin siihen sitten vaaleanpunaista massaa, tuli kiva marmoripintakin ihan vähän vahingossa :)







10.11.2011

Krassi, Lakka, Anemone

Kolmet lastensukat.
Näistä kahdet valmistuivat jo sukkasadon aikaan lokakuun puolella, mutta en ehtinyt niitä päivittämään sinne tai tänne. Kolmannet sain valmiiksi tänään. Nämä menevät kaverini tytöille.

Lankoina Novita Nallen krassi, lakka ja anemone.
Puikot 3.



Krassi (28):


Lakka (29):


Anemone (30):



Sitten vielä kuva ihanuudesta, jonka sain tiistaina ja jonka kanssa aika on sitten vierähtänytkin.. Ihan perusjärkkäri, kevyt ja näppärä, miulle juuri Se Oikea :)


Söpö, eikö totta?


24.10.2011

Pilvilegginssit

Tänään ompelin Islalle kahdet pilvilegginssit. Edellisen postauksen legginsseistä tuli niin kivat ja sopivat, että tahdoin tehdä niitä lisää..


Kaksoisneulalla saa siistit lahkeensuut :)



Ompelin myös pipoja (ylläri, not!)

Neliöpipoja aikuisille:


Ruttupipoja aikuisille ja neliöpipoja lapsille.
Ai että tuo metsolan Lada-kangas on ihanan väristä!


Sitten kokeilin ihan uudenlaista mallia, eli tavallista pipoa :D
Istuu ihan nätisti päähän tämäkin malli.


Kaikki pipot tein tänään fleecevuorella, talvi tekee tuloaan.
Laitanpa vielä kuvan perjantaina tulleista kangastilauksista..
Ihan on lähtenyt käsistä tää touhu nyt!


22.10.2011

Petunia

Petunia on vihdoin valmis!! Olin jo varma, että tämä jää keskeneräiseksi mutta sainpas sen sittenkin tehtyä. Ensimmäistä kertaa elämässäni myös pingotin huivin ja sen näköinen se sitten onkin ;)

Ohje löytyy täältä.
Lankana on Novitan Polku, väri munakoiso.
Pyöröpuikko 3½.




Vallan hankala kuvattava tällainen isohko huivi.. :) Mutta onhan se aika ihana ja ihan hieno, väri on ainakin mieleinen. Nyt alkoi sitten sen Revontulen tekeminen mielessä pyöriä.. ;)





12.10.2011

Ruskeaa raitaa

Ja jotain sukkasatoonkin :)

Perussukat miehelle seiskaveikan kauniista raitalangasta, koko on 42 ja puikot bambuiset kokoa 3½. Ensimmäistä kertaa kokeilin noita bambuja ja noh, noh.. En oikein tykännyt. Jään nyt mietiskelemään niitä ja jatkan vanhoilla kilisevillä :)

Sukat menivät Ellan kummisedälle synttärilahjaksi, toiveena oli sukat, jotka eivät valu kumppareissa metsästysreissuilla, toivottavasti nämä pysyy jalassa :)





21.9.2011

Mustikat ja puolukat

Pikkuruiset sukat Sukkasatoon, koko on vastasyntyneelle ja siitä eteenpäin. Meillä tätä kokoa olevat ovat sopineet noin puolivuotiaiksi asti :) Mutta kylläpäs nämä näyttivät silti niin pieniltä, nopeasti sitä unohtaa, kuinka pieni onkaan vastasyntynyt ihmisentaimi.


Sukat on neulottu kolmosen sukkapuikoilla Nallen vanhoista väreistä, mustikasta ja puolukasta, ja raidoitettu varmasti kaikkien yllätykseksi valkealla :) Noh, mie vaan tykkään niistä niin paljon! Ei maha mittään :)


17.9.2011

Late Lammas

Issun kaveri viettää huomenna 1v -synttäreitä ja lupasin kokeilla Late Lammas -kakun tekemistä sankarille. Ihan kiva siitä tuli, vaikka musta sokerimassa oli hankala tapaus! Ei oikein siistiä tullut, mutta eiköhän tämä kelpaa :) Sisältä löytyy suklaakermavaahtoa ja Lemon Curdia. Päällinen ja koristeet ovat sokerimassaa, paitsi tuo lampaan tukka on marsipaania.
Jamille onnittelut!



-

Sain Mintulta tunnustuksen, kiitos kaunis!




Tunnustuksessa vastataan viiteen kysymykseen ja lähetetään tunnustus eteenpäin viidelle ystävälle.
1. Lempiruoka: Kanasalaatti
2. Lempimakeiseni: Salmiakki
3. Lempiluettavani: Tuija Lehtisen romskut, Henning Mankellin dekkarit ja Agatha Christie on ikuinen suosikkini.
4. Mieluisin tapa tehdä käsitöitä: Neulominen, ompelu
5. Lempielokuva: Hmm.. Sanotaan nyt ainakin Sherlock Holmes, Inception, Alice in Wonderland, Sweeney Todd, ne oikeat ruotsinkieliset Wallanderit :) ja listaa voisi jatkaa loputtomiin. Johnny Depp taitaa olla suosikkinäyttelijäni :)

Haluan jakaa tämän tunnustuksen eteenpäin näiden blogien kirjoittajille:


6.9.2011

Ruususukat

Sukkasadon toinen pari valmistui :)

Ruususukat Islalle, Novita Nalle Kukkaketo (ruusu)
Puikot 3, Koko noin 21



4.9.2011

Syreenisukat

Sukkasadon ensimmäinen pari on minunkin osaltani nyt valmis. Aloittaminen hieman takkusi, mutta nyt on jo vaikka minkälaisia suunnitelmia tulevia sukkia ajatellen, eli tästä se innostus sitten taas lähti :)

Neuloin perussukat Novita Nallesta, valkeaa ja syreeniä raitoina. Mie oon nyt niin tykästynyt tähän valkealla raidoittamiseen, että samantapaisia sukkia on varmasti tiedossa enemmänkin. Ja noita muitakin raitalankoja olisi tarkoitus nyt urakalla tuhota.

Puikkokokona oli 3, ja ihan kilisevillä neuloin. Bambupuikot ovat kokoa 3½, joten niillä meinasin sitten seiskaveikkaa suihkia. Nämä sukat menevät ihanalle ja etevälle kummitytölleni, joka on myös Islan bestis :) Isla saikin vähän kokeilla näitä serkkutytölle meneviä suloisuuksia, niin saatiin sukista kuvia myös käytössä.

Sukkien koko on noin 20.




14.8.2011

Nina Lincoln

Käytiin eilen Issun kanssa vauvatreffeillä mulkoilemassa samanikäisiä poikia :) Tein sinne ällömakean ja ihanan Nina Lincolnin, tosin laitoin tähän liivatteita, että säilyy myös huoneenlämmössä ja sulaneena. Oikeastihan tämä pitäisi ottaa sulamaan 30min ennen tarjoilua ja syödä sitten sillä kertaa :)

Tässä kakku vielä vähän jäisenä, koristelin mantelirouheella ja suklaarusinoilla.



Nina Lincoln

10 suurta Digestive-keksiä
60g voita
Täyte:
200g taloussuklaata
200g maustamatonta tuorejuustoa
150g (1 2/3dl) sokeria
1tl vaniljasokeria
2 munaa
2 1/2dl kuohukermaa
(3 liivatetta)

1. Murenna keksit ja sekoita pehmeän voin kanssa.
2. Painele irtopohjavuokaan, joka on vuorattu leivinpaperilla.
3. Sulata suklaa vesihauteessa.
4. Sekoita tuorejuusto ja n.1dl sokerista, mausta vaniljasokerilla.
5. Erota keltuaiset ja valkuaiset, lisää keltuaiset juusto-sokeriseokseen, lisää sula suklaa.
6. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi, lisää loput sokerista, sekoita vaahto juusto-sokeri-suklaaseokseen.
7. Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää seokseen.
8. Kaada pohjan päälle, pidä yön yli (tai kauemmin) pakastimessa, ota esille 30min ennen tarjoilua.
9. Irrota reunat kuumalla veitsellä, nosta kakku tarjoiluvadille ja koristele esim. suklaalastuilla.

12.8.2011

Petunia puikoilla ja muita kukkia

Pitihän se miunkin kokeilla Petunian neulomista :) Lankana Novitan Polku, väri munakoiso.
Katsellaan, milloin saan tämän valmiiksi..


Piha kukkii ja kukoistaa, vaikka nyt on ollut niin laiska ja väsähtänyt olo jo pidemmän aikaa, etten ole tehnyt kuin pakolliset hommat, enkä aina niitäkään.. Vettä sataa päivittäin, istun sisällä, katselen ulos ja ihmettelen, että tässäkö se sitten oli? Kovasti odotettu kesä oli ja meni, hujahti ohi ihan huomaamatta. Tänä vuonna laitoin taimetkin kasvamaan liian myöhään, vasta nyt tarhadaaliat ja asterit aloittelevat kukintaansa. No, jospa ne hetken ehtivät kukkia ennen syksyn tuloa.

Kuvissa
pinkit ja lilat tsinniat ja asterit,
kultaakin keltaisempi kultapallo,
tarhadaalian nuppu










Astereita tosiaan pukkaa vähän joka ruukusta ja penkistä :)