12.1.2013

Koevedokset

Ajattelin suunnitella hassut pienet vauvasukat. Ensimmäinen versio ei ihan mennyt putkeen, mutta tein ne loppuun, kun kerran aloitinkin. Suurin moka oli liian iso koko, nämä ovat vastasyntyneelle aivan liian isot, menevät ehkä 3-4kk ikäiselle ja siitä isommille. Kyllä näillekin varmasti omistaja jostain löytyy :) Nyt sitten toista versiota tekemään.
 

Sukkiin kului neliraita-woolia ja nallea yhteensä 36g.
(ostin uuden keittiövaa'an ja päätin alkaa seuraamaan langankulutusta)
Sukat on neulottu puikoilla 3.


Varret ovat ihanan joustavaa ainaoikeineuletta poikittain, jonka reunasta on sitten poimittu silmukat loppuun sukkaan.

7 kommenttia:

Kiitos kommentistasi ♥